BIOGRAFIAT WIKI TEEMAT VIDEOT UUTISET PALKINNOT INFO YHTEYSTIEDOT
HAKU

Viljo Immonen

Pomus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Perustiedot

Nimet

Täydellinen nimi: Viljo Kalervo Immonen
Oikea nimi: Viljo Immonen
Aliakset: Vilski (lempinimi)

Tärkeät päivämäärät

Syntymäaika: 25.4.1919
Kuolinaika: 2.3.1979

Roolit ja soittimet

Roolit: muusikko (päärooli), laulaja (uran alkuvaiheissa)
Soittimet: kitara (pääinstrumentti), viulu (ensimmäinen soitin lapsena)

Muut henkilöyhteydet

George de Godzinsky
Toivo Haapanen, opettaja Helsingin yliopistossa
Andrés Segovia, klassisen kitaransoiton opettaja
Martti ("Pyssy") Turunen, YL:n kuoronjohtaja
Olavi Virta, esiintymiskumppani
Osmo ("Ossi") Aalto, muusikkokumppani
Heikki Aaltoila
Einar Englund
Ingmar Englund, kitaristikollega
Aarre Koskela, muusikkokumppani
Jaakko Noso, kitaratehtailija
Riitta o.s. Närhi, aviopuoliso 1944, avioero 1952
Ivan Putilin, kitaristikollega ja opettaja
Anna-Liisa Pyykkö, esiintymiskumppani
Tauno Rautiainen, toimittaja, nuoruudenystävä
Aili Tikka, yhteyshenkilö Yleisradion musiikkiosastossa
Esko Toivonen (Eemeli) kitaransoitto-oppilas
Pentti Törrönen (myöh. Tauro), muusikkokumppani ja koulutoveri

Yhtyeet

Harmony Sisters, lauluyhtyeen säestäjä
Sävelsiskot, lauluyhtyeen säestäjä

Biografia

Viljo Immosesta tuli klassisen kitaran taituri, joka sai oppia kuuluisalta Andrés Segovialta. Hän aloitti varsinaisen uransa kuitenkin orkesteri- ja jazzkitaransoittajana, minkä ohessa hän teki maamme ilmeisesti ensimmäiset sähkökitaralevytykset, ja toimipa hän sekä soolo- että kuorolaulajanakin. Hänen laatimansa kitaransoiton oppikirjat olivat uraauurtavia ja laajalti käytössä.

Viljo Immonen katsoi itse perineensä musikaalisuutensa äidiltänsä, joka oli "Sortavalassa syntynyt iloluontoinen karjalaisihminen, jolla oli todella musiikki veressään". Äiti vei kansakouluikäisen pojan kylään tuttavaperheisiin, joissa hän yleensä pääsi tai joskus joutuikin laulamaan, osittain englannin kielellä, jota hänen venäläissyntyinen musikaalinen ja kielitaitoinen lankonsa oli hänelle opettanut.

V. 1928 hän pääsi Helsingin Kaisaniemen kansakoulun 2. luokalla ollessaan Alfred Hiilimiehen johtamassa poikakuorossa esiintymään Markus-sedän (Markus Raution) lastentunneille Yleisradioon. Saman vuoden jouluna hän sai lahjaksi viulun, mutta kului kuitenkin vuosia, ennen kuin hän alkoi kiinnostua tästä soittimesta, ja sitten hän "opiskeli pari vuotta Helsingin Kansankonservatoriossa jaloa viulunsoittoa". Keväällä 1936 hän sai kuitenkin em. langoltaan lahjaksi venäläisen kitaran, josta hän sitten todella innostui, ja viulu sai soittimena jäädä.

Syksyllä 1936 Immonen oli perustamassa muitten jazzmusiikkia harrastavien sekä suomen- että ruotsinkielisten koululaisten kanssa silloin Helsingin koulupiireissä tunnetuksi tullutta White Dandies -nimistä yhtyettä ("pientä big bandia"), jossa hän toimi sekä kitaristina että laulusolistina. White Dandies -orkesteri soitti vuonna 1937 Messuhallin vapunvastaanottajaisissa vuorotellen Melody Makers -orkesterin kanssa; palkkiona soittajista kukin sai 300 markkaa silloista rahaa, joka oli koulupojalle melkoinen summa, ja kitaristin oman kertoman mukaan "tämä vappukeikka teki hänelle mahdolliseksi ensimmäisen oman orkesterikitaran hankkimisen".

Samana syksynä (1936) hän sai myös ensimmäisen ja varsinaisesti ainoan kerran kotimaassa kitaransoiton opetusta Ivan Putilinilta; kymmenestä tunnista maksoi taas edellä mainittu suopea lanko.

Ylioppilaaksi tultuaan Immonen astui kesällä -38 vapaaehtoisena "rantapyssyyn" (rannikkotykistöön), jolloin hän heti Isoonsaareen-tulopäivänä joutui heti Isonsaaren "herrojen kokelaiden" joukosta erään kitaransoittoa harrastaneen opettajaksi, ja niin Immonen sai elämänsä ensimmäisen soitto-oppilaan, tosin muitten kokelaitten tietämättä. Vuoden 1939 syksyllä varusmiespalveluksen päätyttyä Immonen oli kitaroineen mukana eräässä radiokuunnelmassa säestäjän ominaisuudessa, jolloin hän sai ensimmäisen radiopalkkionsa. Kesäkuun 11. pnä 1940 hän taas pääsi ensimmäisen kerran soittamaan kitarasooloja Yleisradiossa. Vuonna 1940 syksyllä hän aloitti yliopisto-opinnot "lopullisena päämääränä musiikkitieteen maisterin tutkinto".

Sanottua

Immosen omaelämäkerrasta: "Kitaran kielen katkeaminen kesken suoran radiolähetyksen ei ole todella mikään hauska asia. Sellainen juttu sattui tämän kirjoittajalle kerran, mutta tällöin olin vain Olavi Virran radioyhtyeen jäsen, ja hänellä oli oma (samanmerkkinen soitin, kuin minulla) kitaransa studiossa, joten hän ojensi sen heti käteeni, ja soitto jatkui..."

Lähteitä

Artikkelin alkuperäinen kirjoittaja Jari J. Marjanen (VYS ry) lähteenään mm.:

Immonen, Viljo (1968): Kitaristin tie. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo.

Linkkejä

Viljo Immonen haastattelee Duke Ellingtonia/YLE Elävä arkisto

Helsingin Kitaraseura, jonka perustajajäsen Immonen oli.

Julkaisuja

Immonen, Viljo (koonnut ja toim.) (1970): Kitara ja laulu. Fazer. Helsinki.

Immonen, Viljo (1968): Kitarakirja. Kokoelma kitarasooloja. Fazer. Helsinki.

Immonen, Viljo (useita julkaisuvuosia): Kitarakoulu. Osa 1: Plektrasoittoa varten. Osa 2: Sorminäppäilyä varten. Fazer. Helsinki. (Useita painoksia.)

Valikoitu diskografia

Tauno Palo viulun [Wolde Jussila] ja kitaran [Viljo Immonen] säestyksellä (1942): Soittoniekka (Spelmannen), laulelma. Ragnar Ågren, suom. Kyllikki Solanterä, sov H.Sjöblom. Columbia CY 821-2.

Rytmin Swing-yhtye, joht. Toivo Kärki (toukokuu 1946) [Niku Voutilainen (klarinetti), Per-Erik Förars (viulu), Viljo Immonen (sähkökitara), Leroy Wickström (kitara), Toivo Kärki (piano), Erik Lindström (basso), Jaakko Vuormaa (rummut)]: My Serenade, foksi. Säv. Toivo Kärki. Rytmi B 2166.

Olavi Virta, Viljo Immonen, Sävelsiskot ja Suuri tanssiorkesteri, joht. George de Godzinsky (1950): Bolero, tangofoksi[!]. Säv. Paul Durand, alkup.san. Henri Contet, suom. Usko Kemppi, sov. G. de Godzinsky. Philips REW 402.

Henkilökohtaiset työkalut