BIOGRAFIAT WIKI TEEMAT VIDEOT UUTISET PALKINNOT INFO YHTEYSTIEDOT
HAKU

Turkka Mali

Pomus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Perustiedot

Nimet

Täydellinen nimi: Turkka Antero Mali
Salanimet: Jarna Heinonen, Henri Uotila

Tärkeät päivämäärät

Syntymäaika: 18.1.1956, Forssa

Roolit ja soittimet

Roolit: laulaja
Soittimet: laulu, kitara

Muut henkilöyhteydet

Mika Mali, veli ja duokumppani
Veikko Samuli, säveltäjä
Timo Tervomaa
Timo Lindström
Esa Nieminen
Ari Laurila
Hannele Laurila
Laura Voutilainen
Isto Hiltunen
Anneli Saaristo

Biografia

Turkka Mali on tuottelias suomalaisen iskelmämusiikin sanoittaja, jonka on tehnyt yhteensä yli 2500 sanoitusta. 1980-luvulla musiikinopettajana työskennellyt Mali aloitti 1990-luvulla Musiikki Fazerin palveluksessa ja siirtyi sittemmin päätoimiseksi sanoittajaksi ja myöhemmin freelanceriksi. Hän oli käytännössä Suomen viimeinen "kuukausipalkkainen sanoittaja" Fazerilla, josta tuli pian Warner Music.

Musiikki Fazerin ohjelmistopäällikkönä Turkka Mali toimi vuosina 1990-1995. Tuona aikana hän vastasi artistien levytysmateriaalin kasaamisesta sekä teki tarvittaessa valittuihin kappaleisiin sanat. Ohjelmistopäällikön työ antoi hänelle tuntumaa siitä, minkälainen ohjelmisto kullekin laulajalle sopii. Taidosta on ollut hänelle myöhemmin sanoittajana hyötyä. Nykyisin Mali työskentelee freelancerinä ja tekee tarvittaessa sanoituksia useille eri levy-yhtiöille. Uusia sanoituksia kertyy vuodessa useita satoja.

Malin tunnetuimpia sanoituksia ovat muun muassa Petri Laaksosen esittämä ja säveltämä Täällä pohjantähden alla sekä vuoden 1989 Suomen euroviisuedustaja La Dolce Vita joka saavutti Euroviisujen kansainvälisessä finaalissa komeasti seitsemännen sijan, joka on edelleen paras sijoitus suomenkielisellä kappaleella. Suomen euroviisukarsinnassa muutkin Turkan sanoitukset ovat menestyneet: 1988 Mayday, mayday (4. sija, es. Timo, Jonna ja Beat, säv. Timo Tervomaa), 1990 Gabriela (3. sija, es. Arja Saijonmaa, säv. Petri Laaksonen), 1991 Enkelin silmin (5. sija, es. Arja Koriseva, säv. Matti Puurtinen), 1992 Rakkauden bulevardi (3. sija, es. Sonja Lumme, säv. Matti Puurtinen), 1996 Aina sun luonas (7. sija, es. Eini, säv. Kari Salli).

Mali on tehnyt sanoituksia lukuisille nimekkäille suomalaisen iskelmän esittäjille kuten Kari Tapiolle, Arja Korisevalle ja Laura Voutilaiselle. Jotkut Malin tunnetuista kappaleista (esimerkiksi Täällä pohjantähden alla) ovat saaneet alkusysäyksensä jo teini-iässä, mutta kappaleita on myöhemmin muokattu ja viimeistelty ennen kuin ne on tallennettu levylle. Mali on tehnyt myös näytelmäkäännöksiä ja ohjelmistoa kesäteatteriin sekä kirjoittanut pakinoita.

Mali tutustui suomankieliseen runouteen jo lapsuudessa, jolloin mitallisen runouden mestarit kuten Kaarlo Sarkia ja Eino Leino tulivat hänelle tutuiksi. Mali arvostaa suomenkielisiä sanoittajia ja pitää heistä parhaita yhtä suuressa arvossa kuin perinteisiä runoilijoitakin. Hänen mukaansa iskelmätekstin tekijän kuulijakunta on kuitenkin perinteisen runoilijan kuulijakuntaa laajempi.

Mali uskoo tekstien tekemisessä rutiineihin: työnteossaan hän pyrkii noudattamaan mottoa, jonka mukaan sanoittajan tulisi laatia ainakin yksi teksti päivässä. Inspiraatiota on Malin mielestä turha jäädä odottelemaan, sillä valmiit sanoituksen syntyvät vain tekemällä. Säännöllisyys ja rutiinit pitävät hänen mukaansa työvirettä parhaiten yllä. Mali on vetänyt kirjoittajakursseja uusille tekstintekijöille – kursseillaankin Mali vannoo säännöllisyyden nimiin. Malia kiinnostaa myös ulkomaisten kappaleiden käännöstyö. Malin kielitaito on monipuolinen ja hän pystyy tekemään tarvittaessa käännöksiä englannin-, ranskan-, italian- ja espanjankielisistä lauluista.

Turkka Mali on paitsi sanoittaja, myös trubaduuri. Veljekset Mika ja Turkka Mali ovat tehneet yhdessä useita kuplettityylisiä levytyksiä. Veljesten ensilevytys oli Forssan murteella laulettu suomalainen versio kantrikappaleesta Wine with dinner. Amerikkalaisia kappaleita ja Mika Malin omaa tuotantoa sisältävä ensimmäinen albumi Runkomäen iltamat ilmestyi vuonna 1978 ja sen myynti ylsi vähitellen kultalevyyn saakka. Jo seuraavana vuonna ilmestynyt uusi levy Tyykikylään takaisin ylitti myös kultalevymyynnin rajan. Veljesten levyjä alkoikin sen jälkeen syntyä tasaiseen tahtiin aina 1990-luvun puoleen väliin saakka. Veljekset tekevät edelleen runsaasti trubaduurikeikkoja, keikkapäiviä kertyy vuodessa noin 150. Heidän kuplettilaulun tyyliä edustavaan ohjelmistoonsa kuuluu sekä omia kappaleita että muun muassa Vladimir Vysotskin tuotantoa suomeksi käännettynä. Turkka Mali jatkaa edelleen trubaduuriuraansa yksin ja yhdessä veljensä kanssa. Vuonna 2000 julkaistiin Turkka Malin oma soololevy Uudet äänet.

Turkka Mali on ollut aktiivisesti mukana myös tv-töissä: hän on toiminut esimerkiksi Tapsan tahdit -tapahtuman taiteellisena johtajana. Tapahtumassa jaetaan Turkka Malin ideoima Iskelmä-Finlandia -palkinto, jota luovutetaan ansioituneille suomalaisen iskemämusiikin toimijoille. Turkka Mali on toiminut myös juontajana muun muassa Tammerkosken sillalla -yhteislauluohjelmassa.

Lähteitä

Artikkelin alkuperäiset kirjoittajat Laura Henriksson ja Petri Kaivanto lähteinään mm.:

Kotirinta, Pirkko 2004: "Turkka Malia viehättävät laulujen tarinat". Teoksessa Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Toim. Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka & Nyman, Jake. s. 375-376

Latva, Tony & Tuunainen Petri 2004. Iskelmän tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY. S.260-261.

Petri Kaivanto - Ari Leskelä: Suomen euroviisut kautta aikojen 2007 F-Kustannus

Kaarsalo, Juha 2000: ”Täällä Forssan taivaan alla”. Selvis 4/2000.

Kauhanen, Mika 2003: ”Mottona laulu päivässä. Turkka Mali katsoo maailmaa sanoittajan silmin”. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Henkilöesittely Turkka Malista.

Linkkejä

YLE Elävä arkisto

Videoita

Pomus-haastattelussa 1.9.2012 Turkka Mali muistelee Laura Voutilaisen löytymistä ja yhteistyötä Ari ja Hannele Laurilan löytämien jugoslavialaisten muusikoiden kanssa.


kertoo La Dolce Vita -sanoituksen syntymisestä ja vuoden 1989 euroviisukilpailuista.

Valikoitu diskografia

Kantola,Eija 1992: Tunteiden tango. Säv. Markku Kopisto. san. Turkka Mali. Mtv Mtvcd 041 (cd).

Koriseva, Arja 1991: Enkelin silmin. Säv. Matti Puurtinen, san. Turkka Mali. Fazer finnlevy 0630-14416-2 (cd).

Laaksonen, Petri 1992: Täällä pohjantähden alla. Säv. Petri Laaksonen, san. Turkka Mali. Warner Music 3984-296542 (cd).

Mali, Mika & Mali, Turkka 1987: Kupletin juoni. Säv. Mika Mali, san. Turkka mali. Mika ja Turkka Mali maka 05 (cas).

Randelin, Kake 1990: Kun mua vasten painut. Säv. Jori Sivonen, san. Turkka Mali. Fazer Finnlevy fs 234 (45).

Saaristo, Anneli 1989: La dolce vita. Säv. Matti Puurtinen, san. Turkka Mali. Fifty fifty ffs 1003 (45)/ Megamania 1000 121212 (cd).

Taipale, Reijo 1996: Kulkijan kyynel. Säv. Erkki Friman. san. Turkka Mali. Bluebird bbcds 134 (cds).

Tapio,Kari 1992: Villihanhet. Säv. Jori Sivonen, san. Turkka Mali. Fazer finnlevy 200012 (cd).

Voutilainen, Laura 1998: Niin kuin meren hiekkaa. Säv. Veikko Samuli, san. Turkka Mali. Fazer finnlevy 3984-24588-2 (cd).

Henkilökohtaiset työkalut