BIOGRAFIAT WIKI TEEMAT VIDEOT UUTISET PALKINNOT INFO YHTEYSTIEDOT
HAKU

Tangon tie suomalaisten sydämiin

Pomus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Tangon syntysijoilla

Tangon synty on ollut pitkä ja monimutkainen prosessi, joka alkoi 1800-luvun lopulla, Río de la Platan rannoilla Argentiinassa ja Uruguayssa. Eurooppalaisten siirtolaisten kansoittamien pääkaupunkien satamien bordelleissa ja kapakoissa tango alkoi kehittyä saaden vaikutteita sekä eteläamerikkalaisesta, eurooppalaisesta että afrikkalaisesta musiikista ja tanssista. Tangoon ovat vaikuttaneet mm. Afrikasta tuotujen orjien jälkeläisten perinne (tango on ilmeisesti afrikkalainen sana), pampan gauchojen kansanmusiikki, Kuuban kautta saapunut habanera (sekin jo eurooppalais-afrikkalainen fuusio) ja andalusialainen musiikki. Oman panoksensa ovat tangoon antaneet myös slaavilaiset, juutalaiset ynnä muut eurooppalaiset ja välimerelliset musiikkiperinteet.

Tango oli vuosikymmeniä vain instrumentaalimusiikkia: laulettu tango alkoi kehittyä vasta 1917 alkaen, kun Samuel Castriota kirjoitti Lita-nimiseen instrumentaalitangoon sanat nimellä Mi noche triste.

Ensimmäisten, 1900-luvun alussa tehtyjen eurooppalaisten tangolevytysten myötä eksoottinen tanssi ja musiikkityyli saapuivat myös Eurooppaan, missä vuosina 1911–13 koettiin todellinen tangokuume. Euroopassa tango nousi saman tien salonkikelpoiseksi tanssi- ja musiikinlajiksi, joka oli ennen kaikkea ylä- ja keskiluokan huvia.

1920-luvulle tultaessa tango oli kotimaassaan Argentiinassakin saavuttanut jo laajempaa yhteiskunnallista hyväksyntää, ainakin osittain sen Euroopassa saavuttaman menestyksen ansiosta. Tangosekstetin kokoonpanoksi vakiintui kaksi viulua, kaksi bandoneonia, piano sekä basso. Tangolauluja sen sijaan säestettiin usein pelkillä kitaroilla. Ajan tunnetuimpiin argentiinalaisiin tangolaulajiin kuului Carlos Gardel, joka traagisen lento-onnettomuuskuolemansa johdosta on noussut Argentiinassa jumalan asemaan. 1930-luvulla koetun lyhyen kriisin jälkeen tango lähti Argentiinassa uuteen nousuun, ja sen kultakausi jatkui seuraavat kaksi vuosikymmentä. 1940-luvun tärkeimpiä säveltäjiä ja muusikoita olivat mm. pianisti Osvaldo Pugliese ja bandoneonisti Aníbal Troilo.

1950-luvulla argentiinalaisessa tangossa alkoi uusi kehitysvaihe, jota kutsutaan nimellä tercera guardia eli kolmas kaarti. Kokoonpanot alkoivat monipuolistua ja mukaan tuli uusia soittimia sähkökitaraa myöten. Varsinkin bandoneonisti ja säveltäjä Astor Piazzolla (1921–92) mullisti argentiinalaista tangoa tuoden siihen uusia elementtejä jazzin ja taidemusiikin puolelta. Tämä tango nuevo (uusi tango), joka soveltui paremmin kuunneltavaksi kuin tanssittavaksi, sai aluksi Argentiinan tangopiirit suorastaan raivon valtaan. Edelleen voi kuulla tanssinharrastajien Buenos Airesissa sanovan, että viimeiset kunnon tangot tehtiin 1950-luvulla ja että Piazzolla ei ole lainkaan tangoa.

Piazzolla on kuitenkin vakiinnuttanut asemansa tangon arvostettuna uudistajana ja kansainvälisenä tangon lähettiläänä myös kotimaassaan, ja 2000-luvulla tango nuevo on erottamaton osa argentiinalaista populaarikulttuuria ja suhtautuminen siihen vakavaa. 2000-luvulla tango Argentiinassa edelleen kehittyy ja saa vaikutteita muista musiikeista ja vastaavasti rock-, pop- ja jazzmuusikot tangosta. Yksi uusi ilmiö ovat elektrotangoyhtyeet: kaikkialla maailmassa mutta varsinkin Argentiinassa trendikkäiden baarien äänimaailmaan kuuluvat Bajofondo Tango Clubin ja osin ranskalaisen Gotan Projectin suositut levytykset, jotka ovat saaneet myös paljon jäljittelijöitä. Ambient-tangossa piazzollamaiset riffit toistuvat rytmiluuppien kanssa luoden minimalistista ja hypnoottista musiikkia.

Tango juurtuu Suomeen

Tanssinopettaja Hilma Liiman tanssi tangoa Hjalmar V. Pohjanheimon ohjaamassa elokuvassa Salainen perintömääräys vuonna 1914 kuva: KAVA

Argentiinalaisen (tai tarkemmin: rioplatalaisen) ja suomalaisen tangon tuntijan, musiikintutkija Alfonso Padillan mukaan tangomusiikin kehitys Suomessa voidaan jakaa kuuteen kauteen.

Ensimmäisellä kaudella vuosina 1910–28 Suomeen tuotiin ensimmäiset tangolevyt ja tango esiteltiin suomalaisille tanssimuotona, minkä jälkeen tango vakiintui tanssikoulujen ohjelmistoon. Tangoja soittivat pääkaupungin ravintoloissa ja tanssipaikoissa lähinnä suomalaiset ”haitariorkesterit” mutta myös ulkomailta tulleet vierailevat muusikot. Suomessa tango olikin aluksi urbaanin eliitin huvia, joka levisi vähitellen työväestön ja keskiluokan piiriin ja vasta sen jälkeen maaseudulle.

Tango saapui Suomeen eurooppalaisen tangokuumeen myötä, kristinuskon lailla sekä itä- että länsikautta: ensin Pohjolan Pariisista eli silloisesta pääkaupungistamme Pietarista koukaten Viipuriin ja sitten Tanskan kautta Helsinkiin, jossa ensimmäinen tangotanssiesitys nähtiin ilmeisesti Apollo-teatterissa 1913. Syksyllä 1913 tanssiopettajat Hilma Liiman ja Toivo Niskanen kilpailivat keskenään, kumpi esiintyi ja kumpi tanssitti yleisöä Grand Hotel Fenniassa. Viipurissa esitettiin tangoa jo vuonna 1911.

Suomalaisessa elokuvassa Salainen perintösopimus tanssittiin tangoa vuonna 1914. Elokuva ei ole säilynyt, mutta säestyksessä käytetystä nuotista on säilynyt kopio. Maila Talvio kuvaili kirjassaan Niniven lapset (1915), kuinka suomalainen yleisö tuijotti eksoottista ja eroottista tangoesitystä henkeään pidättäen: ”Sanomaton kaipaus oli heidän katseessaan ja ojennetuissa käsivarsissaan. Sävelkin itki ja nyyhki.”

C. G. E. Mannerheim kertoo muistelmissaan, että keisarillisessa hovissa hänen aikanaan työskenteli myös aito argentiinalainen tangonopettaja. Mannerheim epäili, etteivät hänen suomalaiset maanmiehensä koskaan tule oppimaan tätä ”monimutkaista ja vaikeaa tanssia”. Tässä asiassa Suomen kansallissankari ei osunut ihan oikeaan.

Tangolle naureskeltiin kuten myöhemmillekin muotitansseille diskosta lambadaan. Kuplettilaulaja Iivari Kainulainen levytti vuonna 1915 tangohuumaa ja yläluokkaa pilkkaavan foksin nimeltä Tanko (Tango) laulu riimitellen ivallisesti:

”Ja kun se kerran Ranskassa muodissa on, kuinka silloin Suomi olis tangoton?!”

Tropiikin yöstä Malmsténiin

Tangon toinen kausi alkoi vuonna 1929, kun Dallapé-orkesteri levytti maailman tunnetuimman tangon La cumparsita nimellä Tropiikin yö, ja jatkuu toisen maailmansodan loppuun saakka.

Ensimmäiset levytetyt suomalaiset tangosävellykset ovat myös gramofonikuumeen vuodelta 1929: Suomi Jazz-orkesterin Keskiyön tango (säv. Hannes Konno), Ernst Linkon Tango ja Martta Tigerin Tango Carita (säv. François de Godzinsky) ja unkarilaisen Bela Dajosin Tango Intime (Simon Parmet). Dallapén Walter Rae (Valto Tynnilä) oli jo pari vuotta aiemmin säveltänyt ensimmäisen supisuomalaisen tangon nimeltä Tamara tanssii (san. Arvo Kalliola), joka levytettiin tosin vasta 1933. Jännittävää on, että ensimmäisen suomalaisen tangon aihe on mustalaisnainen. Myöhemmin Suomen romanit ottivat tangon omakseen, ja heistä ensimmäisenä levyttämään päässyt Taisto Tammi on ollut tärkeä ja rohkaiseva esikuva monille muille suomalaisille romanilaulajille. Nuori näyttelijä Tauno Palokin levytti ruotsalaisia tangoja Tukholmassa vuonna 1934.

Äänilevyjen studioäänitykset alkoivat Suomessa vasta 1938. Ennen toista maailmansotaa suomalaisten säveltämissä ja levyttämissä tangoissa kuuluu kyllä eurooppalainen ja erityisesti saksalainen vaikutus, mutta railo argentiinalaisen tangon ja muun maailman tangon välillä ei ollut vielä mitenkään merkittävä. Saman kuuloisia tangoja levytettiin esimerkiksi Kreikassa ja Turkissa. Kauden keskeinen ja suosittu tekijä oli monipuolinen säveltäjä, laulaja ja kapellimestari Georg Malmstén.

Suomalainen tango vakiintuu

Kolmannelle kaudelle, joka ulottuu sodan lopusta aina 1960-luvun puoliväliin, ajoittuu suomalaisen tangotuotannon synty ja vakiintuminen. Ajan merkittävin kevyen musiikin säveltäjä Toivo Kärki sävelsi yli 400 tangoa luoden eräänlaisen suomalaisen tangon prototyypin. Kärki itsekin hämmästeli tangojensa suurta suosiota ja mutta sävelsi uutterasti sitä, mitä kansa osti, muokaten kuitenkin tangoa oman makunsa mukaiseksi. Siinä voi kuulla vaikutteita sekä slaavilaisten romanssien melodioista, saksalaisesta rytmiikasta että jazzharmonioista.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan ja Argentiinan tangoyhteys oli melkeinpä katkennut siinä mielessä, että tangon malliksi jäi 1930-luvun argentiinalainen tango, eikä tangon kotimaassa tapahtunut kehitys saavuttanut Euroopan säveltäjiä ja kuulijoita. Kun hollantilainen Malando (oik. Arie Maasland) levytti vuonna 1973 orkesterinsa kanssa albumillisen Kärjen tangoja, hän sanoi tuotantopalaverissa Kärjelle, että ”eivät nämä ole mitään tangoja”. Kärki vastasi: ”Herra on hyvä ja sovittaa ne sitten tangoiksi!”

Suomalaisesta tangosta tuli ennen kaikkea laulettua ja tasarytmistä tanssimusiikkia, jota on huomattavasti helpompaa tanssia kuin argentiinalaista tangoa. Suomalaisen tangon perusaskel muokattiin foxtrotin perusaskeleesta. Sen sävellajiksi vakiintui molli argentiinalaisen duurin sijaan. Moniin suomalaisiin tangoihin ilmaantui kertosäkeeseen tai C-osaan beguinerytmi, jolla ei ole mitään tekemistä argentiinalaisen tangon kanssa.

Sekä suomalaiset että argentiinalaiset tangot käsittelevät tietenkin teksteissään pohjimmiltaan rakkautta, kaipuuta ja yksinäisyyttä, mutta siinä missä suomalainen iskelmälyriikka on vanhahtavaa ja ylevää runotyyliä, argentiinalainen tangolyriikka saattaa sisältää yhteiskunnallisia ajatuksia, paljon Buenos Airesin slangia ja alatyylisiäkin ilmauksia. Kuvaavaa on, että ensimmäinen globaali tangohitti on nimeltään El Choclo eli Maissintähkä. Sata vuotta sitten jo pelkkä fallokseen viittava nimi oli rohkea ellei peräti rivo, vaikka se olikin instrumentaalitango. Sittemmin USA:n kautta siitä tuli sanoitettuna siveämpi Kiss of Fire eli Tulisuudelma.

Olennaisin ero alkuperäisen tangon ja kansainvälisen/suomalaisen version välillä on se, että argentiinalaisen tangon juuret ovat köyhälistön ja alamaailman piirissä ja poliittisessa radikalismissa, ja edelleen argentiinalaisen tangon piirissä on yhteiskunnallisia virtauksia, kun Suomessa tango on alusta asti ollut kaupallista populaarimusiikkia ja viihdettä, jonka suosio on levinnyt tai levitetty yläluokasta koko kansalle. Voisi jopa yksinkertaistaen väittää, että suomalainen tango on yhden miehen eli Toivo Kärjen kaupallinen operaatio.

Suomalaisen tangon suosion juuret juontuvat sota-aikaan, jolloin nuori Toivo Kärki ja Kerttu Mustonen kirjoittivat ensimmäiset menestystangonsa. Suomessa oli voimassa tanssikielto, mutta tanssikouluissa sentään tanssittiin päiväsaikaan työllistäen muusikoitakin. Propagandamielessä Yleisradion sallittiin soittavan entistä enemmän populaarimusiikkia levyiltä ja livenä. Yleisradion erittäin suositut Asemiesillat kokosivat kansan radioiden ääreen. Tangolauluista tuli nopeasti suomalaisten tunteiden tulkki ja yhdistävä tekijä. Ensimmäiset tangot myydyimpien levyjen joukossa 1945 olivat Punaiset lehdet ja Siks' oon mä suruinen.

Tangon suurin suosio ajoittuu Suomessa vuosille 1960–1962, minkä on arvioitu olleen eräänlainen vastareaktio popmusiikin ja ulkomaisen musiikin nousulle. Kauden merkittävin tangosäveltäjä oli Unto Mononen ja tärkeimpiä laulajia mm. Olavi Virta, Taisto Tammi, Markus Allan, Reijo Taipale ja Eino Grön.

Huippukautta seurasi tangon suosion äkillinen romahdus, mikä näkyi mm. levytuotannon määrän vähentymisenä. Tällä tangon neljännellä, hiljaisella kaudella vuodesta 1963 aina 1980-luvun puoliväliin syntyi (Kaj Chydeniuksen Nuoruustangoa lukuun ottamatta) lähinnä ”piilotangoja” ja tangoparodioita. Kari Kuuvan Tango Pelargonia oli listaykkönen vuonna 1965 kolme kuukautta perässään mm. Beatlesin Hard Day’s Night ja suomalainen versio kappaleesta House of the Rising Sun. Maaseudun tanssilavoilla tango kuitenkin soi edelleen, ja helsinkiläisorkesterit joutuivat vastentahtoisesti ja jopa väkivaltauhkausten kirittäessä soittamaan tangoa, kun jatsahtavammat, rokahtavammat ja muut uudemmat musiikinlajit eivät maaseudun tanssikansalle kelvanneet.


Uusi tango Suomessa

Suomalaisen tangon historian viidennen kauden voidaan katsoa alkaneen vuonna 1984, kun uruguaylainen säveltäjä ja bandoneonin soittaja Luis di Matteo piti konsertin Suomessa. Samana vuonna Eino Grön ja Jaakko Salo levyttivät Buenos Airesissa albumin Tangon kotimaa Roberto Panseran yhtyeen kanssa. Kun vuonna 1985 vielä perustettiin Seinäjoen tangomarkkinat, oli maaperä valmis tangon uudelle nousulle – sekä uudelle tangolle.

Toisella Buenos Airesissa levytetyllä Eino Grönin albumilla Sininen ja valkoinen (1989) Jaakko Salo luovutti sovitusvastuun jo kokonaan Osvaldo Requenalle ja Leopoldo Federicolle. Nimikappaleen lisäksi myös toinen Jukka Kuoppamäen laulu Pieni mies taipui argentiinalaisessa käsittelyssä tangoksi.

1980-luvun lopussa maailmanmusiikkibuumin ja elokuvien myötä Suomeen löysi tiensä myös myös Astor Piazzollan tango nuevo. Piazzolla itse, samoin kuin monet argentiinalaiset suuret nimet kuten Osvaldo Pugliese ja folklaulaja Mercedes Sosa, konsertoivat Suomessa.

1990-luvulla suomalaisen kevyen musiikin kahtiajako rock- ja iskelmämusiikkiin jyrkentyi ja perinteinen tango sai uusia tulkkeja Jari Sillanpäästä Arja Korisevaan. Silloin kantaesitettiin myös M. A. Nummisen suuri Pohjoinen Tango-oratorio, näyttämöteos neljälle solistille, kuorolle ja orkesterille.

Argentiinalaisen tangon suomalaisiin pioneereihin kuuluvat Eino Grönin ja Jaakko Salon lisäksi mm. Turun kaupunginorkesterin piirissä syntynyt Bandola-orkesteri sekä bandoneonisti ja hanuristi Petri Ikkelä ja laulaja-lauluntekijä Petri Kaivanto, jotka perustivat 1987 Los Leotardos -yhtyeen. Kaivannon ohella sen solistina esiintyi ja levytti Anneli Saaristo, joka oli jo aiemmin levyttänyt eräitä argentiinalaisia klassikoita suomeksi (Milonga sentimental, Oro y plata, La última curda, Los pajaros perdidos, Alfonsina y el mar).

Kääntäjä Ahti Taponen on kääntänyt mm. Gardelin ja Alfredo Le Peran tangoja Tapani Kansan albumille. Suomalaista tangoa ovat modernisoineet ja vieneet eteenpäin myös Pedro Hietanen Heavy Gentlemen -yhtyeineen levyllä Mi tango triste (2000) ja säveltäjä Timo Ala-Kotilan luotsaama Tango-orkesteri Unto solistinaan Pirjo Aittomäki kolmen albumin verran. Ruotsinsuomalaisen äidin ja iranilaisen isän tytär Darya Pakarinen ja hänen yhtyeensä Månskensorkestern on esittänyt ja levyttänyt suomalaista tangoa suomeksi ja ruotsiksi vuodesta 2004.

Tangon tarina Suomessa jatkuu

Alfonso Padillan mukaan tangon kehityksen viimeisin, kuudes vaihe alkoi Suomessa vuosituhanteen vaihteessa ja jatkuu edelleen. Näinä vuosina suomalaiset, useimmiten akateemisesti koulutetut muusikot ovat alkaneet säveltää uutta, persoonallista tangomusiikkia, jossa on vaikutteita tango nuevosta mutta silti aivan oma tyylinsä.

Myöhempiä uuden tangon tulkitsijoita ovat olleet mm. Mika Väyrynen sekä InTime Quintet, joka voitti Italiassa ensimmäisen kansainvälisen Astor Piazzolla -kilpailun vuonna 1994. Tämän kilpailun ovat voittaneet myös Novjaro (2000), Johanna Juhola ja Milla Viljamaa (2002) ja Tanguedia Quintet (2008). Niin sanotun uuden koulukunnan säveltäjiä ja esittäjiä ovat mm. Johanna Juhola ja Milla Viljamaa, Henrik Sandås ja Tanguedia Quintet sekä Quinteto Otra Vez. Omaperäisiä tangoprojekteja ovat tehneet myös mm. Tuomari Nurmio, Iiro Rantala ja Pekka Kuusisto sekä lukuisat taidemusiikin säveltäjät.

Vuodesta 2004 alkaen Petri Kaivanto ja buenosairesilainen kitaristi-lauluntekijä Alejandro Polemann ovat jatkaneet Jaakko Salon ja Eino Grönin aloittamaa suomalaisen tangon argentiinalaistamista levyttäen kaksi albumia Buenos Airesissa paikallisten muusikoiden kanssa suomalaisia ja argentiinalaisia klassikoita sekä omia teoksia ja konsertoiden Argentiinassa, Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Suomalaisten tangojen tekstit tähän Aires de Finlandia -projektiin on espanjantanut Suomeen asettunut argentiinalaissäveltäjä José ”Chiqui” Sileoni sekä Alejandro Polemann. Polemannin ja Kaivannon sovitusten tyylikirjo kattaa tangon historian kaikki kehitysvaiheet guardia viejasta elektrotangoon. Tango del Norte -yhtye on puolestaan esiintynyt ja levyttänyt argentiinalaisen Romina Biancon kanssa ja buenosairesilainen Martin Alvarado on esiintynyt lukuisia kertoja Suomessa erityisesti bandoneonisti Mikko Heleniuksen kanssa. Suomalais-saksalainen Anna-Katariina Beckers on esittänyt myös suomalaista tangoa Saksassa Saimaa-yhtyeensä kanssa.

Unohtumattomia tulkitsijoita

Jutta Jaakkola:

Perinteisen suomalaisen tangon tekstit

Tangojen suomalaisuus - suomalainen persoonallisuus ja identiteetti - näkyy etenkin teksteissä, sillä suomalaisten tangojen musiikilliset piirteet ovat sekoitus venäläisiä, afroamerikkalaisia ja keskieurooppalaisia vaikutteita.

Suomalaisten tangojen yleisin aihe on rakkaus tai pikemminkin sen puute. Tangon lyyrinen minä, joka tangoissa on lähes poikkeuksetta mies, on kadottanut rakastettunsa, kärsii yksinäisyydestä ja hänen mielensä täyttyy alakuloisista ajatuksista. Minän mieli on lohduton ja hän kaipaa takaisin aikaa, jolloin kaikki oli hyvin. Nostalgia eli kaiho onkin suomalaisen tangon avainsana. Rakastetun ja rakkauden ajan kaipaaminen kuvataan kuitenkin vailla sentimentaalisuutta ja eskapismia, mikä taas on tyypillistä muille eurooppalaisille tangoille. Kun argentiinalainen tango on selvästi osa urbaania kulttuuria ja tapahtumapaikkana satamakaupunkien hämärät kapakat ja kahvilat, suomalaiset tangot sijoittuvat usein maaseudulle, luonnon helmaan.

Kaipaus onnelaan on rakkauden ohella tärkeä teema suomalaisessa tangolyriikassa. Kaipaus voi kohdistua konkreettiseen paikkaan eli toiseen maahan, joka tuo vaurautta, seikkailuja ja onnellisemman elämän. Onnela voi olla myös abstrakti, esimerkiksi paratiisi, jossa saavuttaa rakkauden, tai taivas - rauhan tyyssija.

Suomalainen tangolyriikka on analysoitavissa kansanrunoutemme - Kalevalan ja Kantelettaren - jatkumona. Kansanrunouteen tangot ovat yhdistettävissä sekä teemojen että metaforien takia. Metaforista tärkeimpiä ovat luontoa koskevat ilmaisut. Eri vuodenajat, eläimet - etenkin linnut - ja kasvit esiintyvät tangoissa samoissa merkityksissä kuin kansanrunoudessa.

Teksti on ote Jutta Jaakkolan artikkelista ”Perinteinen suomalainen tango ja sen tekijät” (tilaaja ja alkuperäinen julkaisija FIMIC, 2000).

Suomalainen tango on pääosin laulettua, ja perinteisesti sen tulkitsijana on mies. Muutamat tulkitsijoista ovat jääneet suomalaisen kevyen musiikin historiankirjoihin nimenomaan tangolaulajina, vaikka heidän ohjelmistossaan on ollut suureksi osaksi muuta iskelmää. Suurin heistä on Olavi Virta (1915-1972), jota pidetään suomalaisen iskelmän merkittävimpänä solistina. Hänen uransa huippu sijoittui 50-luvulle, tanssilavojen kulta-ajalle. Virran kanssa tangokansan suosiosta kilpaili varsinkin Henry Theel (1917-1989), joka oli 40-luvun lopulla suosituin iskelmälaulaja. Monien tangojen ensilevytykset ovat juuri Theelin tulkitsemia.

Virran ja Theelin manttelinperijöinä, kansan syvien tuntojen tulkkeina on pidetty Eino Gröniä (1939-) ja Reijo Taipaletta (1940-), jotka molemmat nousivat suomalaisen iskelmätaivaan huipulle 60-luvun tangobuumin myötä.

Myös monet naislaulajat ovat tehneet ikivihreitä tangolevytyksiä, ja Seinäjoen tangolaulukilpailut ovat kiinnittäneet huomiota sukupuolten tasa-arvoon suomalaisessa tangossa. Chrisse Johanssonin sanoittama käännöstango Vie meidät rakkauteen ja Rotunainen (säv. Jukka Kuoppamäki) Lea Lavenin tulkitsemina sekä Eija Kantolan Yön kuningatar (säv. Mika Toivanen, san. Jorma Toiviainen) ovat eräitä kaupallisesti menestyneimpiä naisten levyttämiä tangoja.

Suomen romaniväestö on ottanut tangon omaksi musiikikseen. Taisto Tammen ja Anneli Sarin lisäksi koko Suomen kansan suosioon ovat päässeet mm. Rainer Friman ja Amadeus Lundberg.

Kuten todettiin, ensimmäinen suomalainen ”tango” eli Iivari Kainulaisen Tankolaulu jo piti tangoa pilkkanaan, ja tango on ollut Suomessa ankaran parodian ja huumorin kohteena jo alkumetreiltä. Laulaja-lauluntekijä Kari Kuuva on useasti todennut, että parodiaksi ja protestiksi tarkoitetun Tango Pelargonian jättisuosio pilasi hänen mahdollisuutensa vakavasti otettavana rocktähtenä. Jorma Panulan säveltämä ja M. A. Nummisen sanoittama Musta tango oli vähällä edustaa Suomea euroviisuissa 1974. Emme koskaan saa tietää olisiko Ritva Oksasen teatraalinen tulkinta estänyt ruotsalaisen ABBAn voiton.

Tangomarkkinat

Tangon, iskelmämusiikin ja tanssilavakulttuurin uutta nousua ilmensi Seinäjoen Tangomarkkinoiden perustaminen 1985. Idean isät olivat Ilmajoen Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Lasse Lintala ja MTV3:n ohjelmajohtaja Tauno Äijälä.

Tangomarkkinoista on vuosien varrella kehittynyt yksi Suomen suurimmista yleisötapahtumista. Ensimmäisille Tangomarkkinoille osallistui noin 18 000 tangon ystävää, mutta 1999 kävijämäärä ylitti jo 130 000. Suurta yleisöä kosiskelevien kesäfestivaalien kuten Pori Jazzin tavoin tangon lisäksi ohjelmistoon on otettu paljon muutakin kuin tangoa.

Tangomarkkinoiden merkittävin tapahtuma on kuitenkin alusta alkaen ollut televisioitu tangolaulukilpailu, joka on vuodesta toiseen katsotuimpia kotimaisia TV-ohjelmia. Muutamaa vuotta lukuun ottamatta kilpailussa on valittu voittaja erikseen sekä naisten että miesten sarjassa. MTV:n mediavoiman ja yleisön kysynnän ansiosta tämä kykykilpailu on synnyttänyt liudan uusia iskelmämusiikin suosikkiesiintyjiä kuten Jari Sillanpää, Amadeus Lundberg, Arja Koriseva, Eija Kantola, Rainer Friman, Teuvo Oinas, Kari Piironen, Tomi Markkola, Antti Raiski, Marita Taavitsainen, Heidi Kyrö, Saija Varjus, Kirsi Ranto. Erikseen on muistettava mainita Sauli Lehtonen, jonka kohtalo oli kuolla nuorena hirvikolarissa ja siten jäädä legendaksi hiukan Carlos Gardelin tavoin.

Tangomarkkinoiden tärkeät taustavoimat ovat olleet ohjelmatoimisto Auraviihde sekä Ari Oinosen ja Ilkka Vainion levy-yhtiöt, jotka ovat taanneet tangolaulukilpailun voittajille levytyssopimuksen ja huomattavat työmahdollisuudet. On herättänyt paljon kritiikkiä, että kuninkuusvuoden jälkeen tangokuninkaat ja tangokuningattaret laulavat kaikkea muuta kuin tangoa. Vuonna 2009 MTV3 luopui tangolaulukilpailun televisioinnista ja Yleisradio alkoi järjestää kilpailua, mutta mitään kovin olennaisia muutoksia tämä ei ole aiheuttanut.

Tangomarkkinoilla on järjestetty vuosittain myös tangon sävellys- ja sanoituskilpailu, jonka myötä syntyy vuosittain suuri määrä uusia tangosävellyksiä, mutta valitettavasti tämä kilpailu ei ole saanut ansaitsemaansa mediatilaa. Voittajatangot on kyllä levytetty ja esitetty televisiossa, ja muutamista on tullut varsin suosittuja. Näihin lukeutuvat mm. Rannalla (säv. Vesa Tuomi, san. Tuula Heikkilä), Yön kuningatar (säv. Mika Toivanen, san. Jorma Toiviainen), Olet maailmain (säv. san. Katja Lampela), En kasvojas muista (säv. Aarne Hartelin, san. Jorma Toiviainen), Ruusunoksa ja kyyhkynen (säv. san. Veikko Juntunen). 


Teksti perustuu Anu Aholan artikkeliin ”Tangon tie suomalaisten sydämiin” (tilaaja ja alkuperäinen julkaisija Suomen Kansallisooppera, 2014), ja sitä on täydentänyt Petri Kaivanto (2016).

Lähteet:

Pertti Mustonen: tutkimustyön esittelymateriaali Toinen Kansainvälinen Tangokongressi 2009 Buenos Aires

Alejandro Polemann & Petri Kaivanto: luentoesitys La Platan yliopistolla 2010

Sven-Erik Klinkmann: Från majskolv till parisisk electronica: Om den argentinska tangons historia

Maarit Niiniluoto: Tanssilavakulttuuri (pomus.net)

Pirjo Kukkonen: Tango Nostalgia. The Language of Love and Longing: Finnish Culture in Tango Lyrics Discourses - A Contrastive Semiotic and Cultural Approach to the Tango, 1996

Henkilökohtaiset työkalut