BIOGRAFIAT WIKI TEEMAT VIDEOT UUTISET PALKINNOT INFO YHTEYSTIEDOT
HAKU

Katson autiota hiekkarantaa

Pomus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Perustiedot

Sävellys: Veikko Samuli
Sanat: Juha Vainio
Sovitus ensilevytyksessä:
Kustantaja: Warner/Chappell Music Finland
Ensilevytys: 1979 Katri Helena: single, albumi Katson sineen taivaan (Scandia)

Tarina

Katri Helena: – Veikko Samuli soitti minulle laulumelodiaa studiossa, ja Junnu kutsuttiin [yläkerran työhuoneestaan] paikalle. Minulta Veikko kysyi, mitä minulle tulee tästä melodiasta mieleen. Sanoin, että hiekkaa ja paljaita varpaita. Junnulle annettiin sitten melodian lisäksi vihjeeksi hiekkaa ja paljaita varpaita. Hän meni työhuoneelleen, ja me äänitimme sillä aikaa muuta materiaalia. Muutaman tunnin päästä hän palasi ja näytti syntynyttä Katson autiota hiekkarantaa -tekstiä kysyen, mitä siitä tuumisimme. Siinä vaiheessa mukana oli yksi säkeistö enemmän kuin lopulta levytettiin. Lopussa oli tekstiä, jossa mentiin jo vähän eroottisempaan suuntaan. Oli hirveän tiukkapipoinen silloin, sanoin heti, että tämmöistä en rupea laulamaan, jätetään viimeinen säkeistö pois, muuten on hyvä. Junnu siinä vähän naureskellen jätti sen pois - taisi tehdä sen viimeisen säkeistön minulle ihan piruuttaan, kuin kokeeksi. Veikon kanssa olimme yhtä mieltä, että kokonaisuus oli hyvä, teksti ja melodia tukivat toisiaan loistavasti. Hän laulatti minulla tätä moneen, moneen kertaan studiolla, jotta saisimme nauhoitettua levylle mahdollisimman hyvän tulkinnan. Lopulta jo tuskastuin, että en kerta kaikkiaan saa tästä enää yhtään parempaa. Sitten hyväksyttiin se versio, joka oli syntynyt. Tein laulun myöhemmin uudelleen kokoelmalevylle. Olin sitä mieltä, että uusi versio oli alkuperäistä paljon parempi. Mutta kun aikaa kului, huomasin, että vaikka teknisesti lauloinkin paremmin, ei ensiversion hurmaa voita mikään.

Lähteet

Irja Hämäläinen (toim.): Katri Helena - tähtenä taivaalla (Otava 2003)

Muita levytyksiä

2000 uusi versio, albumi Leidit levyllä (BMG-Warner), sovitus Esa Nieminen


Henkilökohtaiset työkalut