BIOGRAFIAT WIKI TEEMAT VIDEOT UUTISET PALKINNOT INFO YHTEYSTIEDOT
HAKU

Erkki Junkkarinen

Pomus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Perustiedot

Nimet

Oikea nimi: Erkki Aukusti Junkkarinen
Oikea nimi: Erkki Junkkarinen
Aliakset; Eki

Tärkeät päivämäärät

Syntymäaika: 22.4.1929, Suonenjoki
Kuolinaika: 9.4.2008, Hämeenlinna

Roolit ja soittimet

Roolit: laulaja (päärooli), viheltäjä

Yhtyeet

Symphony, laulaja 1947

Muut henkilöyhteydet

Eero Väre, Junkkarisen löytäjä
Toivo Kärki
Martti Piha, levytuottaja
Pauli Granfelt, sovittaja, säestäjä

Biografia

Erkki Junkkarinen syntyi Suonenjoella, mutta muutti perheensä mukana jo 1941 Lappeenrantaan, missä hänestä tuli isänsä kuoltua perheen elättäjä. Hän oli syntyjään musikaalinen, ja niinpä hän alkoi esiintyä päivätyön ohessa sikäläisen, parhaimmillaan 14-miehisen Symphony-orkesterin kanssa.

Vuonna 1948 Junkkarinen matkusti Helsinkiin osallistuakseen muusikkotovereittensa kehotuksesta ravintola Canjonissa järjestettyyn laulukilpailuun, minkä hän sitten voitti. Kisan päätuomarina toiminut Eero Väre kannusti lahjakasta nuorukaista hakeutumaan Toivo Kärjen pakeille koelauluun levytystä silmällä pitäen. Kesti kuitenkin vielä pari vuotta, ennen kuin Junkkarinen pääsi tekemään ensilevynsä - voitettuaan sitä ennen Helsingin Työväentalossa pidetyn suuren iskelmälaulukilpailun.

Toukokuussa 1950 taltioitu venäläissävelmä Yksinäinen harmonikka oli jo joltinenkin menestys, ja se tasoitti tien useille muille samanhenkisille sentimentaalisille levytyksille, jotka nostivat Erkki Junkkarisen kaiken kansan tietoon. Hänen tuolloisista äänitteistään ansaitse erityismaininnan Kärjen säveltämä kaihoisa valssi Imatran Inkeri, mikä oli syksyllä -51 maamme kolmanneksi eniten myyty levy.

Suositut levytykset poikivat Junkkariselle myös runsaasti keikkoja, mutta vuosikymmenen lähestyessä puoliväliään kysyntä alkoi hiipua. Sen vuoksi hän katsoikin viisaimmaksi muuttaa 1957 Helsinkiin, missä hän hankki itselleen vakituisen työpaikan tukkukaupassa. Siinä sivussa hän esiintyi satunnaisesti, kunnes sai vakituisen kiinnityksen tanssiravintola Mikadoon.

Erkki Junkkarisen ahkeruutta ja sinnikkyyttä heijastaa hyvin se, että hän ei luopunut missään vaiheessa päivätyöstään, vaikka lauloi lähes joka ilta ravintolassa. Levytyksiä ei tuona aikana syntynyt kuin yksi ainoa: vuoden 1967 heikosti menestynyt uusintaesitys Eugen Malmsténin kolme vuosikymmentä aikaisemmin ikuistamasta valssista Ruusut hopeamaljassa.

On kohtalon ivaa, että tuo sama sävelmä nosti 70-luvun puolivälissä Erkki Junkkarisen jälleen suosion huipulle. Hän oli vuonna 1968 päättyneen Mikadon kiinnityksen jälkeen taas keikkakiertueelle ja havainnut menestyksensä osoittaneen elpymisen merkkejä nimenomaan Pohjanmaalla. Samassa saumassa hän oli vaihtanut levy-yhtiötä ja päässyt tekemään marraskuussa -70 ensimmäisen LP-levynsä Vanhaan hyvään aikaan Pauli Granfeltin yhtyeen solistina.

Keväällä -74 vietettiin Helsingin Kulttuuritalossa Pohjoismaisen Sähkön ja MTV:n avustuksella Erkki Junkkarisen 25-vuotistaiteilijajuhlaa, mikä oli kaikkien suureksi yllätykseksi loppuunmyyty. Vuoden lopulla laulajaa kohtasi suuri suru, kun hänen vaimonsa kuoli yllättäen kotiinsa miehen ollessa keikalla. Tapahtuma antoi lisäpotkua seuraavana keväänä uudelleen levytetylle esitykselle Ruusuja hopeamaljassa, joka siivitti maassamme ennen kokemattoman comebackin kulta-, timantti- ja platinalevyineen.

Erkki Junkkarisen suurin suosio osui 70-luvun jälkipuoliskolle, jolloin 60-luvun humppa koki renessanssinsa. Niinpä hänkin pääsi hyötymään tuosta villityksestä ja hänen keikkakalenterinsa oli täpösen täynnä. Kun toimittaja-kirjailija Heikki Hietamies keksi panna alulle vanhassa kotikaupungissaan Lappeenrannassa kesällä 1977 erityiset humppafestivaalit, Junkkarinen puolestaan keksi levyttää sittemmin menestysiskelmäksi osoittautuneen humpan Lappeenrantaan.

Vastaavanlaista hurmosta ei oltu koettu Suomen iskelmämarkkinoilla koskaan aikaisemmin. Erkki Junkkarisen kerrotaan ansainneen tuolloin enemmän kuin yksikään toinen suomalainen laulaja koskaan sitä ennen, minkä hedelmänä mm. kohosi komea tiilitalo Riihimäelle. Mutta huuma haihtui melko pian ja Junkkarisen esiintymispalkkiot pienenivät kysynnän laantuessa jyrkästi. Sama päti levytysten suhteen: esimerkiksi 1982 häneltä ilmestyi vain yksi ainoa vähemmälle huomiolle jäänyt uusi äänite. Muut olivat uusintoja. Siitä huolimatta Erkki Junkkarinen jatkoi keikkailuaan sinnikkäästi uudelle vuosituhannelle asti.

Valikoitu diskografia

Erkki Junkkarinen: Yksinäinen harmonikka 1950 (Rytmi VR 6058)

Erkki Junkkarinen: Imatran Inkeri 1951 (Rytmi R 6099)

Erkki Junkkarinen: Ruusut hopeamaljassa 1967 (Scandia KS 719)

Pauli Granfeltin yhtye laulusolistinaan Erkki Junkkarinen: Vanhaan hyvään aikaan 1970 (Blue Master BLU-LP 126)

Erkki Junkkarinen: Ruusuja hopeamaljassa 1975 (Blue Master BLU 815)

Erkki Junkkarinen: Lappeenrantaan 1977 (Blue Master BLU 840)

Lähteet

Artikkelin alkuperäinen kirjoittaja Erkki Pälli lähteinään:


Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki.)

Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)

Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)

Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille (Otava, Helsinki)

Häme, Olli 1949: Rytmin voittokulku (Fazer, Helsinki)

Pälli, Erkki 1999: Riemutoimittaja kuuluisuuksien kintereillä (Otava, Helsinki)

Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1901-1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)

Warsell, Sakari 2002: Georg Malmsten - Suomen iskelmäkuningas (WSOY, Helsinki)

Henkilökohtaiset työkalut