BIOGRAFIAT WIKI TEEMAT VIDEOT UUTISET PALKINNOT INFO YHTEYSTIEDOT
HAKU

Eino Kettunen

Pomus

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Perustiedot

Nimet

Oikea nimi: Eino Edvard Juhonpoika Kettunen
Lempi- ja taiteilijanimi: Kettus-Eikka


Tärkeät päivämäärät

Syntymäaika: 13.5.1894, Juuka
Kuolinaika: 15.8.1964, Helsinki

Roolit ja soittimet

Roolit: laulaja (kuplettien esittäjä), säveltäjä, sanoittaja
Soittimet: laulu, huuliharppu, harmonikka, kannel

Muut henkilöyhteydet

Jorma Ikävalko, sanoitusten säveltäjä
Einari Ketola (oik. Otto Frestadius), esiintymiskumppani
Georg Malmstén, sanoitusten säveltäjä
Raf. Ramstedt, esiintymiskumppani
Veikko Sato, esiintymiskumppani
Olavi Virta, sanoitusten säveltäjä

Vaikuttajat

J. Alfred Tanner, ilmeinen esikuva


Biografia

Eino Kettusen isä Antti Juho Kettunen oli nahkuri, ja nuori Eino opetteli isänsä ammatin, muttei koskaan hankkinut sillä elantoansa, sillä hän oli veljiensä lailla taiteilijaluonne. Hän sairasteli varsinkin lapsena paljon.

Eino Kettunen sanoitti jo 1920-luvulla jo legendan aseman populaarimusiikissa sanoittaneet Villiruusun ja Emman, joista edellinen oli Evert Suonion sävellys ja jälkimmäinen alun perin kansanlaulu, vaikka tunnemmekin sen Herman Sjöblomin sovituksena. Myöhemmin Kettunen tunnettiin kuplettien ja ”rallien” sanoittajana (jossain määrin säveltäjänäkin) sekä esittäjänä. Vain pieni osa Kettusen teksteistä on ikuistettu äänilevyille.

1930-luvulla Kettunen esiintyi mm. Suomen Tivolissa samaan aikaan Rafael Ramstedtin ja Veikko Sadon kanssa sekä talvisaikaan ravintoloissa, eri yhdistysten iltamissa ja muissa juhlissa ynnä radiossa. Talvisotaan hän ei joutunut heikon näkönsä ja 45 vuoden ikänsä vuoksi. Jatkosodassa Kettunen toimi (ilmeisesti vapaaehtoisena) viihdyttäjänä Karhumäen tivolissa. Kettusen sodanajan kuuluisin hahmo oli ”isä Stalin desanttina”

Kuten sekä Reino Hirviseppä (Palle eli R. W. Palmroth) että Lauri Jauhiainen toteavat, ”iloisen karjalaispojan Kettus-Eikan” laulut olivat rekilauluista mallia saanutta maalaisperinnettä, usein piika- tai renkiaiheisia pilkka- ja humoristisia lauluja. Kotimäki jakaa tutkielmassaan Kettusen laulut kolmeen pääluokkaan: sota-, yhteiskunnan tilaa kuvaavat sekä juomalaulut. Ohjelmistonsa suhteen hän oli omavarainen — ottaen tietenkin huomioon, että lainasävelmien käyttö oli kupleteille tunnusomaista. Ihmisenä Kettusen kerrotaan olleen sydämellinen ja esiintymisten ulkopuolella vaatimaton.

Jatkosodan jälkeen Eino Kettunen asettui perheineen lopullisesti asumaan Helsinkiin. Perhe asui vaatimattomasti yksiössä, sillä perheenisä sai vain pieniä korvauksia Teostolta ja teki tilauksesta kronikoita eri tilaisuuksiin. Kiertue-elämä loppui sairauksien, viimeistään Parkinsonin taudin myötä.

Parhaiten Kettusen teksteistä muistetaan nykyisin hilpeänhaikea Joensuun Elli ja Benatzkyn operettisävelmään kirjoitettu Sellanen ol' Viipuri, joka Viipurin vielä kuuluessa Suomelle oli Sellanen on Viipuri (tai Millanen on Viipuri) eli Ilta Viipurissa, monisäkeistöinen veijaritarina, jonka Saukki (ei siis vuoden 1965 levyttäjä Juha Vainio) muokkasi Erik Lindströmin toimeksiannosta ja Kettusen lesken suostumuksella lyhyemmäksi sekä siirsi laulun aikamuodot imperfektiin. Eija Komun mukaan Kettusen pelimannisävelmään sanoittama Ievan polokka on paitsi melko uskalias myös aggressivinen. Säveltäjänä Kettunen ei liene ollut kovin taitava: hän teki Kotimäen mukaan kappaleita korvakuulolta erityisesti kantelella eikä hallinnut nuotintamista. Tärkein Kettusen yhteistyökumppaneista oli Jorma Ikävalko, muista voidaan mainita Harry Bergström, Toivo Kärki ja Olavi Virtakin; Kotimäki päättelee, että Kettunen lähetti yleensä valmiin tekstinsä sävellettäväksi.

Aapo Similä kertoo Eino Kettusen viimeisistä vaiheista: ”Käydessäni erään iltahetkenä Kulosaaressa osui silmiini erään rakenteilla olevan kivitalon edustalla tuttu hahmo, jolla oli pyöreä kello olalta nahkahihnassa riippumassa. Tunnistin miehen Eino Kettuseksi ja utelin hänen elämänsä silloista olotilaa. Kettunen kertoi olevansa yövahtina tällä rakennuksella sekä poteneensa lievää halvausta. Jonkin ajan kuluttua luin lehdestä tiedon tämän vaatimattomana ja säästeliäänä miehenä tunnetun humoristilaulajan kuolemasta.” Kotimäki kertoo Kettusen joutuneen viimeisenä elinvuonnaan Koskelan sairaskotiin. Juuan kirjaston edessä on nykyään Eino Kettusen aukio ja aukiolla v. 2004 pystytetty muistomerkki.


Sanottua

Vieraalle paikkakunnalle esiintymään mennessään Kettunen soitti usein vähän ennen tilaisuutta paikkakunnan käsivälitteiseen puhelinkeskukseen ja tiedusteli keskuksenhoitajalta tuoreimpia tapahtumia ja juorujakin. Jauhiaisen mukaan hän saapui yleensä niin ajoissa, että saattoi kierrelläkin kyselemässä. Paikallinen yleisö oli sitten usein ihmeissään, mistä Kettunen saattoi tietää kunnan tai alueen asioista.

”Kansatieteilijöitä kiinnostanee Eikan Kekrimasurkka -sanoitus. Siinä hän kertoo ennen vanhaan pidetyistä kekrinpäivän talkoista, jolloin piiat ja rengit pestattiin vuodeksi eteenpäin.” (Jauhiainen 1985.)

Erik Lindström on kertonut (Juha Henrikssonin muistiinmerkitsemänä) kehottaneensa Saukin tekemään Ilta Viipurissa -lauluun uudessa toisinnossa tiivistä, nostalgishenkistä tekstiä: ”Tämä teksti pitäisi muuttaa Viipurin muisteluksi, ja nimeksi pannaan Sellanen ol’ Viipuri. Tekstin pitää mahtua kahteen säkeistöön. Siinä on sinulle hommaa! Ja muista, ettet unohda sitä ’hem till mej’ -osuutta!” Kahteen säkeistöön teksti ei mahtunut, vaan Puhtila teki kolme säkeistöä; Eija Komun (2007) mukaan Saukin versiossa Karjala-kaiho on loppujen lopuksi niukkaa, vaikka kertosäkeen lopun muotoilusta (”sellanen ol’ Viipuri, sellanen ol’ Viipuri, karjalaisten kaupunki!”) voikin lukea kommentin aluemenetyksiin.

Levytyksiä

78 ja 45 kierroksen levyjä

Jorma Ikävalko ja Lasse Pihlajamaan yhtye (11.11.1949): Joulusahti (jenkka). Säv. Jorma Ikävalko, san. EK, sov. K. Valkama. Triola T 8004.

Jorma Ikävalko ja Pirteät Pelimannit, joht. Toivo Kärki (22.5.1950): Hevosmiesten polkka. Säv. & sov. Kari Aava [= Toivo Kärki], san. EK. Rytmi VR 6070.

Olavi Virta ja Kulkurit, joht. Klaus Salmi (4.6.1952): Mr. Törrönen (jenkka-boogie). Säv. & sov. K. Valkama, san. EK. Triola T 4055.

Kauko Käyhkö ja Olavi Virran yhtye (1952): Marja-Maija (laulelmafoksi). Säv. Olavi Virta, san. EK. Melody U 101.

Juha Watt Vainio (1965): Sellanen ol' Viipuri (Abends in dem kleinen Städtchen, foksi). Säv. & san. Ralph Benatzky, suom. san. EK — Saukki. Safir S 132.

Arttu Suuntala (1975): Sellanen on Viipuri (Abends in dem kleinen Städtchen, humppafoksi). Säv. & san. Ralph Benatzky, suom. san. EK, sov. Pauli Granfelt. Mellow S 112-7.


Linkit

Kotimäki, Jaakko (2008): ”Terve Huttunen, tääl' on Kettunen”. Eino Kettunen kuplettiperinteen jatkajana ja kuplettien kuvaama yhteiskunta. Joensuun yliopisto, Suomen historian pro gradu -tutkielma.

Lähteet

Hirviseppä, Reino [= Palmroth, R. W.] (1969): Hupilaulun taitajia Pasi Jääskeläisestä Juha Watt Vainioon. WSOY. Porvoo. Ss. 111—114.
Jauhiainen, Lauri (1985): Kuplettimestarit ja mestarikupletit. Musiikki-Fazer. Helsinki. ISBN 951-757-129-1. Ss. 93—101.
Komu, Eija (2007): ”Kuljen maailman raittia rallattain” — Eino Kettusen kuplettiprofiilista. Musiikin suunta 1/2007. Ss. 19—25.

Lisäksi em. Jaakko Kotimäen pro gradu -tutkielma.

Artikkelin alkuperäinen kirjoittaja: Jari J. Marjanen (VYS ry), marraskuu 2013




www.fono.fi
Artikkelitietokanta

Henkilökohtaiset työkalut