BIOGRAFIAT WIKI TEEMAT VIDEOT UUTISET PALKINNOT INFO YHTEYSTIEDOT
HAKU

Dallapé

Pomus

Loikkaa: valikkoon, hakuun
kuva: Musiikkiarkisto

Sisällysluettelo

Perustiedot

Jäsenet

1925-26 Martti Jäppilä acc, Erkki Majander acc, Ville Alanko bjo & voc, Mauno Johansson dr
1926-28 + Helge Pahlman v & sax, Hannes Nurminen v, Eino Katajavuori xpho, Santeri Kallio acc
1928-29 + Pauli Impivaara reeds, - Kallio.
1929-31 + Eero Lindroos b & spho, Paavo Raivonen acc, -Johansson.
1931-33 + Viljo Vesterinen acc, Mauno Jokinen v, Matti Jurva voc, - Ville Alanko.
1933-34 + Tommy Tuomikoski reeds, Alvar Kosunen tp, Nils Lindfors tb, Asser Fagerström p, Jomi Leino dr.
1934-35 + A. Aimo (Aimo Andersson) voc, - Lindfors ja Leino.
1935-36 Martti Jäppilä acc, Helge Pahlman acc, reeds & v, Eino Katajavuori xpho & acc, Viljo Vesterinen acc, Paavo Raivonen acc & reeds, Pauli Impivaara acc & reeds, Toivo Linnavirta reeds, Alvar Kosonen acc & tp, Martti Ounamo tb & v, Asser Fagerström acc & p, Eero Lindroos spho & b, A. Aimo voc, Georg Malmstén dir & voc.
1936-37 + Tauno Kukko tp, Martti Ounamo tb, Kauko Käyhkö g, Ossi Aalto dr, - Lindfors.
1937-38 + Kauko Tekonen p, - Fagerström & Kosonen, Katajavuori dir.
1938-41 Bruno Laakko, Topi Linnavirta, Paavo Raivonen ja Helge Pahlman reeds, Armas Miettinen tp, Ahti Pilvi tb, Onni Laihanen p & acc, Kauko Käyhkö g, Eero Lauressalo b ja Ossi Aalto dr.
1941-42 Pahlman dir, Käyhkö g & voc.
1944-46 Erkki Eloranta, Helge Pahlman, Edvin Rönnqvist ja Holger Christiansson reeds, Olavi Koskela ja Armas Miettinen tp, Ahti Pilvi tb, Tapani Valsta p, Alvi Palho g, Eero Lauressalo b, Kullervo Linna dr.
1946-47 Erkki Eloranta, Edvin Rönnqvist ja Holger Christiansson reeds, Olavi Koskela ja Armas Miettinen tp, Ahti Pilvi ja Gunnar Hagström tb, Tapani Valsta p, Olavi Virta g, Eero Lauressalo b, Kullervo Linna dr, Helge Pahlman acc, reeds, v & dir.
1947 + Raimo Helokas b, - Eero Lauressalo.
1948-1955 Vaihtelevia kokoonpanoja, kunnes 1955 orkesteri päätetään lopettaa.
1960-64 Martti Jäppilä kokoaa orkesterin uudelleen: Pauli Impivaara acc & reeds, Toivo Linnavirta reeds, Tauno Kukko tp, Martti Ounamo tb & v, Asser Fagerström p, Alvi Palho b, A. Aimo voc, Jäppilä acc & dir.
1964-67 + Mikko Järvinen voc, - Aimo.
1967- Eero Lauressalo b & dir, - Jäppilä.

Aliakset

Rajamäen poikain orkesteri
Masan Harmonikkaorkesteri
Bruno Laakko ja Lepakot
Sointu-orkesteri

Muut henkilöyhteydet

Martti Jäppilä
Helge Pahlman
Eino Katajavuori

Tärkeät päivämäärät

Perustettu 1925, Helsinki
Lopettanut 1955
Perustettu uudelleen 1960

Biografia

Dallapé on jättänyt nimensä kevyen musiikin historiaan kaikkien aikojen suosituimpana suomalaisena tanssiorkesterina. Sen huippukausi osui 30-luvun puoliväliin, jolloin se esiintyi ympäri maata pitkien konserttikiertueitten merkeissä, saaden aikaan kansan keskuudessa todellisen Dallapé-kuumeen.

”Harmonikkaorkesteri Dallapé” syntyi syksyllä 1925, kun Rajamäen pojat -nimisessä kisälliyhtyeessä Helsingissä vaikuttanut kolmikko Martti Jäppilä, Ville Alanko ja Mauno Johnsson sekä hieman myöhemmin mukaan tullut Erkki Majander päättivät lyöttäytyä yhteen tanssimusiikin merkeissä. Nimensä kokoonpano sai Jäppilän ja Majanderin komeitten soittopelien, italialaisten Dallapé & Figli -hanureitten innoittamana. Alanko toimi yhtyeessä banjonsoittajana ja laulusolistina, Johnsson rumpalina. Kvartetin esiintymispaikkana oli Helsingin Toverien kerho Lönnrotinkadun varrella.

Samoihin aikoihin, lokakuussa -25, sai alkunsa myös Dallapén ensimmäinen hitti, Jäppilän Vincent Scotton sävelmään tekstittämä Alaska. Kappale löysi tiensä äänilevylle tässä muodossaan kuitenkin vasta 1952 Vilho Vartiaisen laulamana, eikä sitä ikuistettu ihme kyllä koskaan Dallapén itsensä nimissä...

Vuonna 1926 yhtye vahvistui kahdella uudella ja sittemmin varsin uskollisiksi osoittautuneella hahmolla. He olivat multi-instrumentalisti Helge Pahlman ja oloissamme varsin harvinaista instrumenttia, ksylofonia taitavasti käsitellyt Eino Katajavuori, jonka soittimesta tuli sittemmin harmonikkojen ohessa suoranainen tavaramerkki orkesterille. Lisävahvistusta kokoonpanoon toivat vielä viulisti Hannes Nurminen ja hanuristi Santeri Kallio.

20-luvun lopussa mukaan tulivat vielä sovittajanakin kunnostautunut basisti ja sousafonisti Eero Lindroos (myöhemmin Lauressalo), klarinetisti ja saksofonisti Pauli Impivaara, hanuristi Paavo Raivonen sekä Matti Jurva, joka korvasi Ville Alangon laulusolistina. Tässä vaiheessa Dallapé äänitti myös ensimmäiset levynsä , kun se säesti Alankoa foxtrotissa Lappi. Joissakin lähteissä orkesterin esikoislevyksi mainitaan kylläkin niin ikään Alangon laulama, venäläiseen kansanlauluun pohjannut valssi Kirje äidille, mutta asialla ei ole sinänsä järin suurta merkitystä, kun kummankin esityksen suosio jäi kovin vaatimattomaksi.

Ville Alanko kuoli toukokuussa -31 ns. lentävään keuhkotautiin ja Dallapén laulusolistiksi kiinnitettiin kesäkiertuetta varten Matti Jurva. Samoihin aikoihin orkesteri muuttui rekisteröidyksi liikeyritykseksi ja sen hovisäveltäjäksi sekä iskelmänikkarina Jäppilän aisapariksi pestattiin myllykoskelainen Valto Tynnilä. Hän ehti saattaa markkinoille noin 150 toinen toistaan menestyksekkäämpää sävelmää, ennen kuin katosi tietymättömiin talvisodan tuoksinassa. Tuosta tuotannosta ikuistettiin ensimmäisenä äänilevylle Tynnilän ja Jäppilän yhteistyönä syntynyt vahvasti kansallishenkinen foksi Paavo Nurmi, laulusolistinaan Hannes Kettunen.

Kesällä -32 Dallapé kiersi Suomea 13-miehisenä joukkueena ja sama toistui myös seuraavana vuonna. Mukana oli tuolloin myös karjalaissyntyinen harmonikkataituri Viljo Vesterinen, josta leivottiin myöhemmin peräti kolminkertainen soittimensa Pohjoismaiden mestari. Hänestä kehkeytyikin nopeasti yleisön keskuudessa yksi orkesterin vetonauloista.

Myös suhdetoiminta oli hyvin Jäppilän ja hänen joukkueensa hallussa. Siitä piti huolen mm. vuonna 1933 perustettu erityinen Dallapé-opisto, jonka tarkoituksena oli paitsi kouluttaa uusia tanssimuusikkoja myös pitää yllä orkesterinjäsenten fyysistä kuntoa ja madaltaa siinä sivussa verotusta. Opistolla oli oma oppilasorkesteri, jota harjoitutti ja johti ”Hele” Pahlman.

Parhaaseen kukoistukseensa Dallapé nousi 30-luvun puolivälissä, kun sen kapellimestariksi ja keulakuvaksi konserttikiertueille saatiin suosittu levytähti Georg Malmstén. Orkesterin varsinaisen vokalistin A. Aimon tehtäväksi jäi tällöin huolehtia laulusta konserttiosuuksia seuranneissa tansseissa, mutta hän tyytyi kohtaloonsa ilman suurempia napinoita.

Dallapé herätti ihastusta suuruutensa vuosina paitsi musiikillaan myös ulkoisella olemuksellaan, joka noudatti esiintymisasujensa puolesta alan kansainvälisiä suuntauksia. Joukkue oli kehittänyt lähinnä Eino Katajavuoren masinoimana ohjelmistoonsa tavanomaisen tanssimusiikin lomaan vahvan show-osaston, jota edusti muusta kokoonpanosta irrotettu ja levyttämäänkin kelpuutettu Dallapé-trio.

Tämä puoli esityksissä vain korostui, kun Malmstén jätti orkesterin vuonna 1937 ja Katajavuori astui hänen tilalleen kapellimestariksi. Vekkulin ksylofonistin pesti tässä tehtävässä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä hän erosi Dallapén muonavahvuudesta jo seuraavana vuonna, jolloin joukkue teki pari lyhyttä kesäkiertuetta kotimaassa ja yhden Ruotsissa, pestautuen sitten syksyllä suosittuun Lepakko-ravintolaan Helsinkiin.

Onneksi uudeksi kapellimestariksi saatiin puolittain vahingossa amerikansuomalainen saksofonisti Bruno Laakko, jonka mukaantulo innosti Dallapén suuntautumaan entistä määrätietoisemmin jazziin ja swingiin päin. Valitettavasti jo 30-luvun alussa solmittu levytyssopimus rajoitti kuitenkin Laakon ja kumppaneiden haluja ikuistaa tämän lajin musiikkia. Laakko ratkaisi pulman taltioimalla vuonna 1939 joukon svengaavia esityksiä kilpailevan yhtiön laskuun salanimellä Lepakot, vaikka asialla oli siis tosiasiassa Dallapé!

Orkesterin uudesta ilmeestä tarjosivat oivan näytteen mm. sellaiset Lepakkojen nimissä vuonna 1939 tehdyt, rytmimusiikin ystävien arvostamat taltioinnit kuin Aleksanterin jazzyhtye ja Kissa vieköön. Tässä vaiheessa Viljo Vesterisen tilalle hanuristiksi oli tullut Onni Laihanen ja kitaristiksi oli palkattu nuori Kauko Käyhkö.

Dallapén lupaavasti alkanut suunnanmuutos katkesi kuitenkin talvisotaan, eikä orkesteri päässyt jaloilleen ennen kuin vasta rauhan palattua vuonna 1944. Siinä vaiheessa oli Helge Pahlman astunut ruoriin yrittääkseen palauttaa orkesterin entistä suosiota 12-miehisellä muodostelmalla, joka esiintyi Helsingin Alppilavalla ja Malminkadun seuratalolla. Kesällä -45 muodostelma teki lyhyen kesäkiertueen laulusolistinaan Olavi Virta ja sen jälkeen orkesteri jatkoi vaihtelevin kokoonpanoin, kunnes Martti Jäppilä päätti lopettaa sen vuonna 1955 ainakin tilapäisesesti.

Aune Ala-Tuuhosen ja Antero Alpolan kolmisen vuotta myöhemmin radiossa esittelemä hupailusarja Kankkulan kaivolla petasi siinä esiintyneine ”Pumppu-Veikkoineen” uuden tulemisen myös Dallapélle. Pianisti Asser Fagerströmin kokoaman studio-orkesterin ohjelmasarjassa tarjoama nostalginen 30-luvun tanssimusiikki, ns. humppa, synnytti näet suoranaisen villityksen ja kyseisessä seitsikossa oli kolme Dallapé-veteraania: Eino Katajavuori, saksofoninsoiton maailmanmestari Josef Kaartinen sekä basisti-sousafonisti Eero Lauressalo.

Rumpali Kullervo Linnan hoteisiin siirtyneiden Humppa-Veikkojen saavuttama suursuosio innoitti Jäppilää kokoamaan Dallapén 60-luvun alussa uudelleen, tosin melko tavalla uudistuneessa asussa. Laulusolistina oli jälleen A. Aimo ja myöhemmin Mikko Järvinen. Orkesteri pääsi taas levyttämään ja esiintymään myös radiossa. Lisäksi Helsingissä järjestettiin comebackin kunniaksi erityinen Dallapé-ilta. Vuonna 1962 aloitettiin jälleen myös keikkailu.

Jäppilän kuoltua keväällä -67 tarttui joukkueen ohjaksiin Lauressalo, joka oli ollut mukana kuvioissa lähes yhtäjaksoisesti aina 20-luvulta saakka. Hänen jälkeensä johtotehtävissä on jatkanut hänen poikansa Juhani Lindroos. Muinoin niin mahtava orkesteri oli näivettynyt tässä vaiheessa vain tavalliseksi yhtyeeksi, mutta jatkoi toimintaansa sitkeästi vanhan maineensa siivittämänä. Uusia äänilevyjäkin syntyi - niistä huomattavimpana vuonna 1975 historiallinen 50-vuotisjuhla-lp Dallapé 50 (BLU-LP 183) solisteinaan Kalevi Korpi, Kauko Käyhkö ja itse Tauno Palo.

Dallapé piti 50-vuotisjuhlakonserttinsa Helsingin Kulttuuritalossa 25. syyskuuta 1975. Televisioidun konsertin kapellimestarina oli Rauno Lehtinen ja sen juonsi Heikki Hietamies. Solisteina esiintyivät Berit, Martti Suuntala, Ossi Lehtinen, Kalevi Korpi, Tauno Palo ja Kauko Käyhkö. Ohjelmassa oli myös haitaristi Aimo Niemen, saksofonisti Leo Kähkösen ja pianisti Asser Fagerströmin sooloesityksiä. Juhlassa oli kunniavieraana Georg Malmstén, joka ei sairautensa vuoksi itse voinut esiintyä.

1980-luvulla orkesterissa soittivat Antero Aarre, Yrjö Luukkonen, Kaj Joneson, Juhani Lindroos ja Krister Palmgren, Kosti Seppälän toimiessa solistina. Haitaristi Aimo Niemi oli kuollut äkillisesti vuonna 1979 ja hänen tilalleen tullut Erkki Tuulikari kuoli vuonna 1983. Samana vuonna laulusolisti Mauri Härmä palasi aiempaan ammattiinsa poliisikonstaapeliksi ja hänen paikalleen tuli Kosti Seppälä. Vuonna 1989 Antero Aarre vaihtui Aulis Liljanderiin. Eero Lauresalo oli lopettanut aktiiviuransa 1980-luvun taitteessa, mutta hän kirjoitti runsaasti sovituksia tämän jälkeenkin, mm. suurimpaan osaan vuonna 1989 ilmestyneen Suomen Joutsen -albumin kappaleista. Kyseinen levy oli orkesterin ensimmäinen albumi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja samalla sen ensimmäinen CD-levy. 1990-luvulla yhtyeen kokoonpano on vaihtunut säännöllisesti, ja on vuosituhannen vaihduttua toiminut 6-miehisenä. Kosti Seppälän johdolla Dallapé julkaisi yhteensä kolme albumia, joista Juhlalevy (2000) saavutti kultalevyyn oikeuttavan myynnin. 1990-luvulla esiintyivät vielä satunnaisesti orkesteriin 1930-luvulla tulleet Ossi Aalto, Asser Fagerström, Tauno Kukko ja Eero Lauresalo.

Dallapén nimi ja legenda ovat selviytyneet vuosituhannen vaihtumisestakin, vaikka mitään yhteyttä alkuperäisiin jäseniin ei enää olekaan. 2005 avattiin Helsingin Kallioon Dallapénpuisto Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun väliin.

Vuonna 2010 orkesterin johtajaksi tuli Juha Hostikka. Dallapé-orkesteri alkoi jälleen soittaa suurella kokoonpanolla. Dallapé julkaisi 2010 uuden levyn Jälleen soittaa Dallapé, jossa solisteina olivat Juha Hostikka ja Sami Saari sekä vierailevana solistina Topi Sorsakoski. Vuonna 2011 julkaistulla Soittajan sussu -albumilla esiintyi vierailevana solistina Maria Ylipää. Vuonna 2013 Juha Hostikka ja Dallapé-orkesteri jatkoivat esiintymisiään. Yhtye julkaisi 15. marraskuuta 2013 albumin Matkalla Timbuktuun, jolla vierailevana solistina on lauluyhtye Rajaton. Dallapé juhlii 90-vuotista taivaltaan palaamalla synnyinjuurilleen Helsingin Kivinokkaan, esiintyen siellä juhannusaattona 19. kesäkuuta 2015.

Todettakoon vielä, että Dallapé on levyttänyt olemassaolonsa aikana myös nimillä Rajamäen poikain orkesteri, Masan Harmonikkaorkesteri, Sointu Orkesteri ja jo aiemmin mainittu pseudonymi Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa Lepakot.

Valikoitu diskografia

Dallapé: Lappi 1929 (Polyphon XS 41423)

Hannes Kettunen: Paavo Nurmi 1930 (Homocord O.4.-23091)

Rajamäen pojat: Rajamäen romanssi 1930 (Columbus 50201)

Veli Lehto: Kivikauden mies 1931 (Homocord H.-O. 23123)

Georg Malmstén: Arizona 1932 (Odeon A 228211)

Viljo Vesterinen: Dallapén jenkka 1936 (Odeon A 228322)

Dallapé-trio: Matka Timbuktuun 1934 (Odeon A 228356)

Dallapé: Ikkunan pesijä 1938 (Odeon A 228519)

Bruno Laakko & Lepakot: Aleksanterin jazzyhtye 1939 (Columbia DY 278)

Bruno Laakko & Lepakot: Kissa vieköön 1939 (Columbia DY 278)

Kauko Käyhkö: Kangastusta 1940 (Odeon A 228588)

A. Aimo: Kukkas-swingiä 1946 (Sointu 751)

Dallapé: Dallapé 50 (LP) 1975 (Blue Master BLU-LP 183)

Dallapé: Dallapé (2 LP:tä) 1982 (Helmi HLP 608-609)

Dallapé: Dallapé 70 vuotta 1995 (Snap SNAPCD 317)

Linkit

YLE Elävä arkisto

Suomenkielinen Wikipedia

Lähteet

Artikkelin alkuperäinen kirjoittaja Erkki Pälli lähteinään mm.:


Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo 1986: Iskelmän kultainen kirja (Otava, Helsinki.)

Gronow, Pekka, Lindfors, Jukka & Nyman, Jake 2004: Suomi soi 1 (Tammi, Helsinki.)

Haapanen, Urpo 1990: Suomalaisten äänilevyjen taiteilijahakemisto (Suomen äänitearkisto, Helsinki)

Haavisto, Jukka 1991: Puuvillapelloilta kaskimaille (Otava, Helsinki)

Häme, Olli 1949: Rytmin voittokulku (Fazer, Helsinki)

Pälli, Erkki 1999: Riemutoimittaja kuuluisuuksien kintereillä (Otava, Helsinki)

Strömmer, Rainer 2000: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1901-1945 (Suomen äänitearkisto, Helsinki)

Warsell, Sakari 2002: Georg Malmsten - Suomen iskelmäkuningas (WSOY, Helsinki)

Henkilökohtaiset työkalut